Piispa Seppo
Häkkisen saarna Kaatuneitten muistopäivän
jumalanpalveluksessa 16.5.2010 Lappeen kirkossa
Jeesus sanoi:
"Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.
Olen puhunut
teille tämän, ettei uskonne koetuksissa
sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika,
jolloin jokainen,
joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän
palveluksen Jumalalle.
Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää
eivätkä minua. Olen puhunut tämän
teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun
sanoneen tämän
teille." (Joh. 15:26-16:4)
Keväällä 1940 teki piispa Aleksi Lehtonen aloitteen sodassa kaatuneitten muistopäivästä. Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim antoi päivän vietosta käskyn 1.5.1940. Toukokuun kolmantena sunnuntaina (19.5.1940) seitsemänkymmentä vuotta sitten Lappeenrannassa vietettiin kaatuneitten muistopäivänä sankarihautajaisia. Juhlapäivän ohjelmassa oli kello yhdeksän kenttähartaus lentokentällä, kello kymmenen jumalanpalvelukset Lappeen ja Lappeenrannan kirkoissa sekä ortodoksisessa kirkossa. Niiden jälkeen iltapäivällä kello 13.30 toimitettiin kenttähautaus Lappeen seurakunnan vanhalla hautausmaalla. Illalla vietettiin vainajien muistojuhlaa maneesissa. Sankarihautajaisissa siunattiin 487 vainajaa. Paikalle oli kutsuttu noin tuhat omaista ja kutsuvierasta. Yhteensä saattoväkeä oli kymmenisen tuhatta.
Tänään on kulunut seitsemän vuosikymmentä ensimmäisestä kaatuneitten muistopäivän vietosta. Tuntuu erikoiselta, että vietämme samalla paikalla ja lähes samalla ohjelmalla tänään sankarihautajaisia täällä Lappeenrannassa. Se kertoo syvällä tavalla siitä, ettei veljeä jätetä, ei edes hänen kuoltuaan vuosikymmeniä sitten. Tänään kunnioitamme sodissa kaatuneiden muistoa ja kiitämme siitä uhrista, jonka he antoivat maamme vapauden ja itsenäisyyden hyväksi.
Kirkkovuodessa tämä sunnuntai on kuudes sunnuntai pääsiäisestä. Kuulemamme Johanneksen evankeliumin katkelma on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Hän piti sen oppilailleen vain vähän ennen kuolemaansa. Näin siitä tuli testamentti Jeesuksen seuraajille kaikkina aikoina. Jeesuksen opettamien asioiden on tarkoitus ohjata seurakuntaa ja kristittyjä. Hän tahtoo varustaa seuraajansa edessä olevia tapahtumia varten, kuten hän sanoo: ”…ettei teidän uskonne koetuksissa sortuisi”.
Jeesuksen testamenttiin sisältyy lupaus ja tehtävä. Ensinnä Jeesus lupaa seuraajilleen puolustajan. "Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.” Uuden testamentin kielessä puolustaja (kreikan parakletos) merkitsee luokse tai avuksi kutsuttua, puolestapuhujaa, puolustajaa, auttajaa. Sana tarkoittaa tuonaikaisessa kirjallisuudessa henkilöä, joka toimii toisen hyväksi, siis jonkinlaista välittäjää. Se on myös pohjana sanalle, joka sitten myöhemmin on tullut tarkoittamaan oikeudessa toimivaa puolustusasianajajaa. Samaa parakletos-sanaa on käytetty myös antiikin urheiluelämässä. Kreikkalaisella Maraton-stadionilla järjestetyissä juoksukilpailuissa urheilijoilla saattoi olla avustajia, jotka jossain vaiheessa tulivat mukaan radalle innostamaan ja kirittämään urheilijaa ja valamaan tähän uutta uskoa. Henkilön tavoitteena oli auttaa juoksijaa selviytymään loppuun, maaliin asti. Tällaista henkilöä kutsuttiin parakletokseksi, avustajaksi, avuksi kutsutuksi. Yhä edelleen saatamme nähdä joskus maratonilla tai hiihtokilpailuissa reitin varrella henkilön, joka juoksee hetken kilpailijan vierellä kertoen tälle tilanteen ja rohkaisten pinnistämään loppuun asti. Näin uupumaisillaan oleva urheilija tällaisen henkilökohtaisen avustajan kautta voi saada uutta voimaa ja rohkeutta jaksaa maaliin saakka.
Jeesus lupaa
seuraajilleen puolustajan. Hän tunsi ihmisen heikkouden ja uskon
ohuuden. Uskomme
on vaarassa sammua tai sortua vaikeuksien tullessa. Jeesus tiesi
etukäteen,
miten suuret vaikeudet tulivat alkuajan kristittyjen kohtaloksi: ei
vain
pilkkaa ja henkistä vastustusta, vaan vainot ja kuolema. Jeesus
muistuttaa,
että suurimmissakaan vaikeuksissa ei yksikään hänen
seuraajansa ole yksin, vaan
hänellä on auttaja, puolustaja, Pyhä Henki.
Kansamme ei olisi
selvinnyt sotavuosista ilman uskoa Jumalaan. Erityisesti sitä
tarvittiin
silloin, kun rintamalta tuli viesti läheisen ihmisen, puolison,
isän tai pojan
kuolemasta. Kaatuneen vainajan kohdalla sota oli jo ohi. Mutta
sotalesken ja
-orvon elämässä sodan seuraukset ovat vaikuttaneet
vuosikymmenien ajan.
Kaatuneitten omaiset ovat kantaneet menetyksen taakkaa läpi
elämän.
Kymmenettuhannet sankarihaudat eri puolella maatamme ovat siitä
näkyvänä
merkkinä. Surun ja ikävän haavat sotaleskien ja
sotaorpojen sydämissä
muistuttavat sodan vuosista ja menetyksistä. Jokaisen vanhemman
suomalaisen
mielenpohjalla on muisto sodan aikaisesta ja sen jälkeisestä
ahdistuksesta,
epätietoisuudesta ja pelosta. Usko oli noissa tilanteissa
koetteella. Suurimpien
menetysten ja ahdistusten keskellä se saattoi sortuakin. Mutta
silloinkin
puolustaja, Pyhä Henki, auttoi ja kantoi, vaikkei itse jaksanut.
Päivä
kerrallaan selvittiin eteenpäin, aina tähän
päivään saakka.
Toiseksi Jeesuksen
testamentti sisältää tehtävän. ”Te
olette minun todistajiani”, hän sanoo. Tämä
suorastaan lakoninen toteamus on yhtäältä vapauttava,
toisaalta vapisuttava
totuus. Todistaminen ei merkitse sitä, että
”ahdistuneet ihmiset ahdistavat
ahdistuneita ihmisiä ahdistavilla asioilla”. Kyse on
siitä, että olen kävelevä
uskontunnustus. Todistan Herrastani tekemisilläni ja
tekemättä jättämisilläni,
olemuksellani, teoillani, sanoillani, kaikella. Arkisen
elämän keskellä näkyy
uskoni ja siitä nousevat elämänarvoni. Ratkaisuissani ja
valinnoissani tulee
esille Jumalani. Todistaminen on suostumista elämään
Jeesuksen esimerkin
mukaisesti toisten palvelijana. Palveleminen on toisen huomioon
ottamista,
toisen auttamista, toisen ja yhteisen hyvän asettamista oman edun
edelle, siis
lähimmäisenrakkautta.
Tällaisella
palvelijan asenteella on kansamme selvinnyt sotavuosista ja
jälleenrakennuksen
ajoista. Viime sodat jättivät jälkeensä noin 30 000
sotaleskeä, 50 000
sotaorpoa ja 100 000 kaatuneen vanhempaa sekä lukuisan joukon
muita omaisia.
Lähtökohdat olivat vaikeat. Mutta palvelijan mielellä on
siitä selvitty.
Yhteisvastuu on ollut yksilön etua edellä. Omasta on tingitty
yhteiseksi
hyväksi. Veljeä ei ole jätetty, naapuria on tuettu,
hätää kärsivää lähimmäistä
autettu. Yhteistyöllä on rakennettu hyvinvointia.
Kristuksen esimerkin
mukaista palvelijan asennetta kansamme tarvitsee, jos se aikoo
selvitä tulevaisuudesta.
Itsekkyydestä, ahneudesta ja oman edun tavoittelusta on
luovuttava. Tilalle on
tultava koetellut arvot lähimmäisenrakkaudesta,
yhteisvastuusta ja kohtuudesta.
Hyvät kirkkovieraat.
Tänään kaatuneitten muistopäivänä me
ajattelemme niitä, joiden elämä päättyi
sodassa. Voimme kiitollisina nähdä, että heidän
uhrinsa on antanut meille
vapaan isänmaan. Me saamme täällä vapaassa maassa
kokoontua yhteiseen
jumalanpalvelukseen rukoilemaan ja kiittämään sekä
pyytämään itsellemme ja
läheisillemme, isänmaallemme ja koko ihmiskunnalle Jumalan
siunausta.
Jeesuksen
testamentti avaa meille tänään rohkaisevan
näköalan tulevaisuuteen. Hänen
seuraajansa eivät ole vaikeimmassakaan tilanteessa yksin, vaan
heillä on
auttaja, puolustaja, Pyhä Henki. Samalla Jeesuksen testamentti
antaa meille tehtävän
olla hänen todistajansa. Se merkitsee elämistä Jumalaan
uskoen ja lähimmäistä
rakastaen.
