Puheenjohtaja, hallitusneuvos Pekka Pitkäsen puhe suomalaislentäjien muistomerkillä Velisessä 16.6.2006.
Austatud Soome sõdade eestlased vabatahtlikud, Soomepoisid, austatud Eesti Riigikogu ja administratsiooni esidajad, lugupeetud ministernõunik, head sõbrad.
Kunnioitetut Suomen sotien virolaiset vapaaehtoiset, Soomepoisid, kunnioitetut virolaiset parlamentin ja hallinnon edustajat, arvoisa ministerineuvos, hyvät ystävät
Toisen maailmansodan päättymisestä ehti kulua 45 vuotta ennen kuin taistelukentälle ja sotavankileireille jääneiden suomalaisten sotilaiden muiston vaaliminen entisen vastapuolen alueella tuli suomalaisille mahdolliseksi. Vihdoin 1990- luvun taitteessa käynnistyneen toiminnan tuloksena kotimaahan haudattaviksi on palautettu kenttäetsinnöissä löydetyt noin tuhannen sotilaan jäänteet. Näistä runsaat kaksisataa on kyetty henkilöllisyydeltään tunnistamaan. Kentälle jääneitä ja kadonneita arvioidaan kaikkiaan olevan 10 000 – 13 000.
Rajantakaisella alueella on kunnostettu ja jatkuvasti ylläpidetään seitsemän suomalaista kenttähautausmaata, joihin on haudattu noin 900 suomalaista sankarivainajaa. Edelleen on entisen Neuvostoliiton alueelle pystytetty viisi muistomerkkiä sotavankeudessa menehtyneiden suomalaissotilaiden muistoksi. – Tämän toiminnan aloitti opetusministeriö ja sitä jatkaa vuodesta 1998 alkaen Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys valtiovallan valtuuttamana ja sen taloudellisella tuella.
Pian toiminnan alettua heräsi ajatus, että on selvitettävä, onko Viron alueelle haudattu suomalaisia sotilaita. Tiedossamme oli tämän tilaisuuden aiheena oleva pakkolaskutapaus. Keväällä 1996 johtamani suomalainen delegaatio otti ensimmäiset yhteydet virolaisosapuoleen. Neuvottelimme kulttuuriministeriön ja museoviraston edustajien Toivo Kuldseppin, Madis Järvin, Jaan Tammin ja Anton Pärnin kanssa pakkolaskussa kuolleiden suomalaislentäjien hautapaikan selvittämisestä ja tämän muistomerkin aikaansaamisesta. Neuvotteluissa kosketeltiin laajemminkin sotavainajien muiston vaalimiseen liittyviä Suomen ja Viron välisiä kysymyksiä. Tiedossa oli muun muassa, että Tallinnassa, Kivilissä, Järvessa ja Narvassa oli ollut NKVD:n sotavankileirejä ja niiden alaosastoja. Mahdollista oli, että leireillä olisi ollut ja mahdollisesti menehtynyt suomalaisiakin sotavankeja.
Suomalainen delegaatio sai ystävällisen vastaanoton ja asiaamme suhtauduttiin ymmärtäväisesti. Syksyllä 1996 ryhdyttiin valmistelemaan sekä muistomerkkihanketta että maittemme välistä valtiosopimusta yhteistyöstä sotien seurauksena menehtyneiden muiston vaalimisessa. Molemmat valmistelut edistyivät nopeasti. Jo seuraavana vuonna elokuun 16. päivänä saatoimme arvokkaan kutsuvierasjoukon läsnä ollessa paljastaa tämän kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnitteleman muistomerkin. Samana päivänä kansliapäällikkö Vilho Hirvi ja kansleri Toivo Kuldsepp maittensa valtuuttamina allekirjoittivat Pärnussa Suomen tasavallan hallituksen ja Viron tasavallan hallituksen välisen valtiosopimuksen yhteistyöstä sotien seurauksena menehtyneiden muiston vaalimisessa. Sopimus vahvistettiin noottien vaihdolla ja saatettiin Suomessa asetuksella valtion sisäisesti voimaan 1 päivästä marraskuuta 1997 lukien.
Arkistotutkimuksissa ei sittemmin sen paremmin Virossa kuin Suomessakaan löydetty viitteitä siitä, että Viron alueelle olisi haudattu sotavankeudessa kuolleita suomalaisia sotilaita. Kun suomalaiset eivät olleet osallistuneet taisteluihinkaan Viron maaperällä, niin valtiosopimuksen mahdollistamia kentälle jääneiden etsintöjäkään ei tarvinnut täällä toimeenpanna. Maittemme välisen toista maailmansotaa koskevan sotavainajayhteistyön ainakin toistaiseksi ainoaksi konkreettiseksi osoitukseksi Viron maaperällä jää tämä Viron ilmatilaan harhautuneen lentokoneen pakkolaskussa menehtyneiden, metsäveljien hautaamien alikersantti Pentti Antilan ja lentomekaanikko Antti Sairion muistoksi pystytetty muistomerkki. – Muistomerkillä on siten suuri symboliarvo. Sen ei hevin voi kuvitella herättävän kenessäkään negatiivisia tunteita; ei tarkoituksensa enempää kuin sijaintinsakaan suhteen.
Viisi vuotta sitten tällä paikalla palautin mieliin kansliapäällikkö Hirven muistomerkin paljastustilaisuuden jälkeisellä lounaalla pyytäneen "saada jättää juuri pystytetyn muistomerkin Viron viranomaisten hyvään hoitoon." Totesin olevani iloinen voidessani tuolloin viisivuotiaan muistomerkin edessä todeta näin myös käytännössä tapahtuneen.
Praegu saame rahuloluga mainida, et kümme aastat tagasi avatud mälestussammas on meie riigilepingu vaimus puutumatuna tunnistamas meie sugulasrahvaste vahelist sõprust ja meie omavaheliste suhete avameelsust.
Tyydytyksellä voimme nyt todeta,
että 10 vuotta sitten
paljastettu muistomerkki on valtiosopimuksemme hengen mukaisesti
koskemattomana
osaltaan todistamassa sukulaiskansojemme välisestä
ystävyydestä ja keskinäisten
suhteidemme mutkattomuudesta.
