Etusivulle

Toiminta

Organisaatio

Etsinnät

Hautaus

Muistomerkit

Tiedotus

Tilastoja

Yhteistyötahoja

English

Asiamies, metsänhoitaja Markku Kiikka
Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry

Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry:n toiminta Karjalan kannaksella


Puitteet yhdistyksen toiminnalle niin Karjalan kannaksella kuin muuallakin Venäjällä loi 1992 solmittu valtioiden välinen sopimus yhteistyöstä toisen maailmansodan seurauksena Venäjällä kaatuneiden suomalaisten ja Suomessa kaatuneiden venäläisten sotilaiden muiston vaalimisessa. Tämä sopimus teki mahdolliseksi kentälle jääneiden suomalaisten sotilaiden etsinnät Venäjän alueella, vainajien jäänteiden siirtämisen Suomeen sekä Venäjällä sijaitsevien suomalaisten sotilaiden hautapaikkojen kunnostamisen ja jatkuvan ylläpitämisen. Näitä hautapaikkoja ovat sankarihautausmaat, kenttähautausmaat ja yksittäiset kenttähaudat.

Suomalaisten sotavainajien muiston vaalimistyön organisointi

Suomalaisten sotavainajien muiston vaalimistyö sai alkunsa varsinaisesti vuonna 1990, jolloin opetusministeriö asetti työryhmän valmistelemaan muistomerkin pystyttämistä silloisen Neuvostoliiton alueelle sotavankileireillä menehtyneiden suomalaisten sotilaiden muistoksi. Työryhmän esityksestä ja opetusministeriön toimesta pystytettiinkin vuosina 1992-1995 muistomerkit Hatsinaan, Karagandaan, Nishnij Novgorodiin ja Tsherepovetsiin sekä Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen toimesta vuonna 1998 Asbestiin. Vojennye Memorialy pystytti vuonna 1995 Krasnogorskiin muistomerkin sikäläiselle sotavankileirillä menehtyneille suomalaisille sotilaille.

Sotavainajien muiston vaalimistyö suuntautuikin tämän jälkeen kentälle jääneiden suomalaisten sotilaiden etsintöihin ja hautaamiseen kotimaan multiin. Opetusministeriön avustavana yhteistyö- ja valmisteluelimenä toimi vuosina 1991-93 ministeriön asettama sotavainajatoimikunta sekä vuosina 1993-97 valtioneuvoston asettamat toimikunnat. Näissä elimissä olivat edustettuina mm. veteraanijärjestöt, eri ministeriöt sekä evankelis-luterilainen kirkko. Valtioiden välisen sopimuksen täytäntöönpanoa koordinoi vuodesta 1993 sopijapuolten edustajista koostuva yhteistyöryhmä, joka ei ole enää viime vuosina kokoontunut.

Opetusministeriö vastasi sotavainajien muiston vaalimistyön käytännön toimenpiteistä vuoden 1997 loppuun, minkä jälkeen vastuu niiden suorittamisesta siirtyi ministeriön valtuutuksella vuoden 1998 alussa perustetulle Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry:lle. Sen sijaan sotavainajien muiston vaalimistyön viranomaistehtävät kuuluvat edelleenkin opetusministeriölle.

Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen tarkoituksena on vaalia vuosien 1939-1945 sodissa ja sotavankeudessa menehtyneiden, Suomen alueen ulkopuolelle jääneiden suomalaisten sotavainajien muistoa, edistää muiden tekemää vaalimistyötä Suomessa ja ulkomailla sekä toimia erityisesti sen hyväksi, että omaiset saisivat tietoja sotavainajien vaiheista ja hautapaikoista sekä mahdollisuuden käydä näille pystytetyillä muistomerkeillä.

Yhdistyksen toiminnasta vastaa seitsenjäseninen hallitus, jossa ovat edustettuina mm. veteraanijärjestöt, Kaatuneitten Omaisten Liitto ry ja Karjalan Liitto ry. Hallituksen puheenjohtajan toimii hallitusneuvos Pekka Pitkänen. Yhdistyksen neuvottelukuntaan kuuluu 15 jäsentä edustaen mm. veteraanijärjestöjä, eri ministeriöitä, puolustusvoimia, rajavartiolaitosta sekä evankelis-luterilaista ja ortodoksista kirkkoa. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii varatuomari Simo Kärävä. Yhdistyksen asiamiehenä toimii metsänhoitaja Markku Kiikka.

Kentälle jääneiden etsinnät

Kaatuneitten huolto perustui viime sodissa maassamme käytäntöön, jonka mukaan vainajat pyrittiin mahdollisuuksien rajoissa kuljettamaan ja hautaamaan kotiseuduilleen. Taistelutilanteista johtuen tämä ei kuitenkaan ollut aina mahdollista, vaan kentälle jäi haavoittuneina, kaatuneina ja kadonneina yli
12 000 suomalaista sotilasta. Talvisodan taistelukentille jääneet sankarivainajat pystyttiin pääosiltaan saattamaan haudan lepoon vuosien 1941 ja 1942 aikana, mutta kesän 1944 taisteluissa kentälle jäänyttä noin 5 000 sankarivainajaa voitiin ryhtyä etsimään vasta 50 vuoden kuluttua sodan päättymisestä.

Kentälle jääneiden etsinnät aloitettiin vuonna 1993 opetusministeriön toimesta. Etsintätyö pohjautui laajaan kaatumis- ja katoamispaikkatiedostoon, joka kerättiin omaisilta ja aseveljiltä sekä Sota-arkistosta. Vuonna 1991 suoritetun yleisötiedustelun tuloksena saatiin tiedot lähes 3 000:n kentälle jääneen viime vaiheista. Sota-arkiston avulla pystyttiin lisäksi selvittämään noin 1500 kaatumis- ja katoamispaikkatietoa.

Merkittävää apua kentälle jääneiden etsinnöissä on saatu paikallisilta asukkailta, joista vanhimmat ovat saattaneet olla itse mukana hautaamassa suomalaisia sotilaita. Opetusministeriö ja myöskin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ovat lisäksi suuressa kiitollisuudenvelassa paikallisille vapaaehtoisille etsintäryhmille, jotka ovat omissa kaivauksissaan löytäneet lukuisan määrän suomalaisia sotavainajia. Hyvänä esimerkkinä näistä ryhmistä voidaan mainita viipurilainen Poisk-ryhmä. Tässä yhteydessä on syytä tuoda esille myös sotilaskomissariaateilta saatu apu etsintöihin.

Etsintöihin on osallistunut enimmillään 60-70 hengen suuruinen ja koostumukseltaan varsin kirjava vapaaehtoisjoukko, josta vielä työelämässä mukana olevat ovat käyttäneet tähän työhön loma- ja vapaa-aikaansa. Etsijöissä on ollut lukuisasti myös eläkeiän saavuttaneita sekä oppaina viime sotien veteraaneja. Yhteiseksi piirteeksi etsijöille voidaan nimetä ainakin elävä kiinnostus sotahistoriaan sekä halu tehdä kentälle jääneille sankarivainajille viimeinen palvelus, joka aikanaan jäi olosuhteiden pakosta aseveljiltä suorittamatta.

Kentälle jääneiden etsinnöissä on tähän mennessä löydetty 815 vainajan jäänteet. Löydetyistä on voitu tunnistaa 176 eli hieman yli viidennes. Tunnistaminen on perustunut tuntolevyihin ja DNA-tutkimuksiin. Tunnistetut vainajat on haudattu kotiseuduilleen ja tunnistamattomat valtakunnallisin juhlallisuuksin Lappeenrantaan.

Kenttähautausmaat ja kenttähaudat

Talvisodan taistelukentille jääneitä tuntemattomia sankarivainajia varten perustettiin vuosina 1941 ja 1942 Karjalan kannakselle viisi ja Laatokan Karjalaan yksi kenttähautausmaa. Kannaksen kenttähautausmaat sijaitsevat Summassa, Säkkijärvellä, Taipaleenjoella, Viipurissa ja Äyräpäässä sekä Laatokan Karjalan kenttähautausmaa Kollaalla. Tuulokseen jouduttiin kesällä 1944 perustamaan kenttähautausmaa neuvostojoukkojen suorittaman maihinnousun takia. Viipurin vanhan tuomiokirkon raunioiden vieressä sijaitsevalla kenttähautausmaalla on takanaan sikäli erikoinen historia, että siihen on haudattu kirkon pommituksessa helmikuussa 1940 palaneet vainajat, jotka oli tuotu kirkkoon Kannaksen eri rintamilta jatkokuljetuksia varten. Kenttähautausmaahan haudattiin 82 tuntemattomaksi palanutta vainajaa ja 26 vielä tunnistettua vainajaa.

Kaikkiaan kenttähautausmaihin on haudattu 814 tuntematonta ja 77 tunnistettua vainajaa. Kenttähautausmaat on tarkoitus säilyttää jatkossakin niihin haudattujen sankarivainajien viimeisinä leposijoina. Suomen valtion toimesta pystytettiin kenttähautausmaille vuosina 1995 ja 1996 kuvanveistäjät Heikki Häiväojan ja Ari Laitilan suunnittelemat muistomerkit. Viipurin kenttähautausmaalle pystytettyä muistomerkkiä lukuun ottamatta muut muistomerkit ovat säilyneet ilkivallalta. Kenttähautausmaat ja niiden muistomerkit ovat nyt Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen hoidossa.

Yksittäisiin kenttähautoihin on aikanaan haudattu kaatuneita, joita ei taistelutilanteen takia voitu heti kuljettaa kotiseuduilleen. Tarkoitus oli kuitenkin, että nämäkin vainajat jossain vaiheessa noudettaisiin haudattavaksi muualle. Kenttähaudat oli siten alun perin tarkoitettu väliaikaisiksi hautapaikoiksi, mutta osa niistä on toiminut jo yli 50 vuoden ajan niihin haudattujen viimeisinä leposijoina.

Kenttähautoihin haudattiin kaikkiaan noin 200 vainajaa. Heistä Kiestingin, Kuksunmäen ja Kaukojärven kenttähautoihin haudatut 88 vainajaa kuljetettiin 1997 kotimaan multiin haudattavaksi. Muita löydettyjä kenttähautoja on mm. Laatokan Petäjäsaaressa, Suurmäessä, Ägläjärvellä ja Lamberossa. Kymmenkunnan tunnetun kenttähaudan lisäksi Karjalan kannaksella, Laatokan karjalassa, Aunuksessa sekä niistä pohjoiseen olevilla alueilla on vielä lukuisia paikantamattomia kenttähautoja, joihin on yleensä haudattu yksi tai vain muutama kaatunut. Tässä vaiheessa ei ole vielä päätetty, siirretäänkö kaikki kenttähautoihin haudatut jossain vaiheessa Suomen puolelle.

Karjalan kannaksen sankarihautausmaat

Vuosina 1939-45 aikana kuljetettiin kotiseuduilleen noin 83 000 sankarivainajaa (89 % sodissa menehtyneistä), joista suurin osa haudattiin sankarihautausmaihin ja noin 1600 sukuhautoihin. Sankarihautausmaita on maassamme tällä hetkellä 622, jotka ovat olleet alusta alkaen seurakuntien hoidossa. Joidenkin hautausmaiden hoidosta vastaavat myös kunnat.

Vuoden 1944 rauhanteon yhteydessä rajan taakse jäi 50 talvi- ja jatkosodan sankarihautausmaata, joihin ehdittiin haudata noin 7 000 sankarivainajaa. Karjalan kannaksella näitä hautausmaita on 45.

Käkisalmen sankarihautausmaata lukuun ottamatta kaikki muut Kannaksen hautausmaat ovat pitäjäyhteisöjen hoidossa. Käytännöllisesti katsoen kaikille hautausmaille on 1990-luvulla pystytetty opetusministeriön myöntämän tuen turvin muistomerkki. Sankarihautausmaiden hoidosta vastaavat pääosiltaan pitäjäyhteisöjen jäsenet kotiseuturetkiensä yhteydessä, mutta joissakin tapauksissa yhteisöt ovat antaneet hautausmaiden hoidon korvausta vastaan jonkun paikkakunnalla asuvan tehtäväksi. Käkisalmen sankarihautausmaan ja muistomerkkien hoidosta vastaa sopimuksen perusteella Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys. Yhdistyksellä on tarvittaessa valmiudet laajentaa toimintaansa myös Kannaksella olevien sankarihautausmaiden puolelle.

Yhdistys on kuluneen kesän aikana kenttähautausmaiden hoitomatkojen ja kentälle jääneiden etsintöjen yhteydessä käynyt lähes jokaisella Kannaksen sankarihautausmaalla. Merkille pantavaa on ollut hoidon tason vaihtelu eri hautausmaiden kesken. Parhaiten hoidettuja ovat selvästi olleet Kanneljärven, Muolaan, Soanlahden ja Värtsilän sankarihautausmaat. Joidenkin sankarihautausmaiden kunto taas on osoittanut, ettei hautausmailla ole vielä ehditty käydä elokuun alkuun mennessä.

Käytettävissä olevien tietojen perusteella on ilmeistä, että myös Kannaksen hautausmaa-alueiden hallinnalliset ratkaisut vaihtelevat melkoisesti. Joissakin tapauksissa alueiden hallinnasta on voitu sopia kirjallisesti paikallisten viranomaisten kanssa, joissakin tapauksissa taas pitäjäyhteisöt ovat ryhtyneet kunnostamaan ja hoitamaan hautausmaita pelkästään suullisten sopimusten pohjalta. Hallintamuoto on yleensä ollut hauta-alueen vuokraus määräajaksi.

Toivoa vain sopii, että tämä seminaari voisi omalta osaltaan tuoda järjestystä nykyiseen kirjavaan käytäntöön. Sotavainajien muiston vaalimista koskeva valtiosopimus sisältää nimenomaisen suojeluvelvollisuuden, Sopimus on tehty hallitustasoisena juuri sen vuoksi, että se velvoittaisi myös alue- ja paikallisviranomaisia.

Kun valtiosopimuksen soveltamisesta on nyt saatu kokemuksia jo 10 vuoden ajalta, olisi käytännön toimenpiteenä harkittava, tulisiko saadut kokemukset ja käytännössä todetut puutteet saada molempia sopimuspuolia edustavan toimivaltaisen toimielimen harkittavaksi. Tavoitteena tulisi olla luovutetulla alueella olevien suomalaisten hautausmaiden pysyvän hallinnan järjestäminen sekä niiden ja muistomerkkien suojelun toteutuminen käytännössä.

Venäläisten sotilaiden hautausmaat Suomessa

Sotavankien selvittelyelimen antamien tietojen mukaan Suomessa oli viime sotien aikana yli 64 000 sotavankia. Heistä kuoli vankileirillä 18 700 lähinnä maassamme vuoden 1942 alussa vallinneen huonon elintarviketilanteen takia. Venäläisten sotavankien hautausmaita on Suomessa yli 70 paikkakunnalla. Niiden hoidosta on vastannut rauhanteosta lähtien sisäasiainministeriö yleistä kiitosta ansaitsevalla tavalla. Merkille pantavaa on, että Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys on saanut viime aikoina Venäjältä useita sotavankeudessa kuolleiden hautapaikkoja koskeneita omaistiedusteluja.

Lopuksi

Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys sai kuluvana vuonna Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuripalkinnon tunnustukseksi sotavainajien muiston vaalimisen hyväksi tekemästään työstä. Luovuttaessaan palkintoa yhdistykselle arkkipiispa Jukka Paarma lausui mm. seuraavaa:

"Sankarihaudat ovat yksi suomalaisen kulttuurin erikoispiirre ja meidän ylpeytemme. Oli ainutlaatuista koko maailmassa että sodassa kaatuneet saatettiin kotiseudun multaan. Sankarihautausmaat ovat hoitaneet lukemattomia ihmisiä ja auttaneet heitä vaikean ajan yli. Kun viime aikoina on nähty paljon vaivaa sodissa kadonneiden ja kentälle jääneiden sotavainajien etsimisessä ja muiston ylläpitämisessä, on kyse samasta sivistyskansan kulttuurityöstä ja sielunhoidosta".