Sankarivainajat haudan lepoon
Kaatuneitten muistopäivä ja sankarivainajien hautajaiset
Lappeenrannassa 16.5.2010.
Vapaussota päättyi toukokuun 16. päivänä 1918. Puolustusvoimat otti päivän omaksi lippujuhlapäiväkseen. Talvisodan jälkeen puolustusvoimain ylipäällikkö sotamarsalkka Carl Gustaf Mannerheim teki toukokuun 16. päivän viettoon liittyvän merkittävän päätöksen. Marsalkka Mannerheim määräsi toukokuun 1. päivänä 1940 antamassaan päiväkäskyssä, että tulevana toukokuun 16. päivänä ei enää järjestetä sotilaallisia juhlallisuuksia, vaan käskyssään Mannerheim määräsi tilalle uuden muistopäivän. Se on toukokuun kolmas sunnuntai, jota tuli viettää "nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä". Muutoksella Mannerheim pyrki korostamaan kansallista yhtenäisyyttä.
Marsalkan päiväkäsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös puolustusvoimien ulkopuolella. Päivää alettiin nimittää yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi. Nykyinen nimi, kaatuneitten muistopäivä, on ollut käytössä vuodesta 1946 alkaen ja se on merkitty vakiintuneena liputuspäivänä Helsingin yliopiston ylläpitämään kalenteriin. Asetuksella vahvistettujen virallisten liputuspäivien joukkoon kaatuneitten muistopäivä ei kuitenkaan kuulu.
Tänä vuonna kaatuneitten muistopäivää on vietetty tavanomaista juhlavammin. Onhan talvisodan päättymisestä kulunut 70 vuotta. Monia tilaisuuksia on ollut eri puolilla Suomea. Tasavallan presidentti ja veteraani- ja kaatuneiden omaisjärjestöt laskivat seppeleet Hietaniemen sankariristille.
Sankarihautajaiset Lappeenrannassa
Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys järjesti Lappeenrannan seurakuntayhtymän ja Maasotakoulun tuella Venäjän alueella suoritetuissa kenttäetsinnöissä löydettyjen suomalaisten sotilaiden juhlalliset sankarihautajaiset Lappeenrannassa, jossa 40 talvi- ja jatkosodissa menehtynyttä sankarivainajaa siunattiin Lappeen Marian kirkon vieressä olevalle sankarihautausmaalle. Kaikki toiset olivat tunnistamattomia, paitsi yksi. Hän oli Jaakkimassa vuonna 1908 syntynyt Simo Johannes Hanski, joka kaatui Summassa 13. päivänä helmikuuta 1940, 31 vuoden ikäisenä.
Ennen vainajien hautaan siunaamista pidettiin hautausjumalanpalvelus Lappeenrannan seurakuntayhtymän Lappeen seurakunnan kesäkuussa 1794 vihityssä Marian kirkossa. Sama kirkko oli tapahtumapaikkana, kun talvisodan jälkeen 19.5.1940 pidettiin Lappeenrannassa ensimmäinen valtakunnallinen sotavainajien surujuhla.
Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen saarnasi. Liturgina toimi Lappeen seurakunnan kirkkoherra Mika Lehtola ja kanttorina Marjo-Riitta Lehtonen.Etelä-Karjalan partiolaiset keräsivät kolehdin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen ja seurakunnan nuorisotyön hyväksi.Jumalanpalveluksen yhteydessä esiintyi kolme kuoroa: Lappeenrannan seudun Veteraanikuoro, Kaukaan Laulumiehet ja Karjalan Laulu-Veikot.Jumalanpalvelus oli ehtoollisjumalanpalvelus. Kirkkosali oli ääriään myöten täynnä väkeä.
Piispa Häkkisen saarna
Saarnansa alussa piispa Häkkinen kertoi Lappeenrannassa 70 vuotta pidetystä sankarihautajaistilaisuudesta: ”Toukokuun kolmantena sunnuntaina (19.5.1940) seitsemänkymmentä vuotta sitten Lappeenrannassa vietettiin kaatuneitten muistopäivänä sankarihautajaisia. Juhlapäivän ohjelmassa oli kello yhdeksän kenttähartaus lentokentällä, kello kymmenen jumalanpalvelukset Lappeen ja Lappeenrannan kirkoissa sekä ortodoksisessa kirkossa. Niiden jälkeen iltapäivällä kello 13.30 toimitettiin kenttähautaus Lappeen seurakunnan vanhalla hautausmaalla. Illalla vietettiin vainajien muistojuhlaa maneesissa. Sankarihautajaisissa siunattiin 487 vainajaa. Paikalle oli kutsuttu noin tuhat omaista ja kutsuvierasta. Yhteensä saattoväkeä oli kymmenisen tuhatta.”
Piispa puhui uskosta Jumalaan: ”Kansamme ei olisi selvinnyt sotavuosista ilman uskoa Jumalaan. Erityisesti sitä tarvittiin silloin, kun rintamalta tuli viesti läheisen ihmisen, puolison, isän tai pojan kuolemasta. Kaatuneen vainajan kohdalla sota oli jo ohi. Mutta sotalesken ja -orvon elämässä sodan seuraukset ovat vaikuttaneet vuosikymmenien ajan. Kaatuneitten omaiset ovat kantaneet menetyksen taakkaa läpi elämän. Kymmenettuhannet sankarihaudat eri puolella maatamme ovat siitä näkyvänä merkkinä. Surun ja ikävän haavat sotaleskien ja sotaorpojen sydämissä muistuttavat sodan vuosista ja menetyksistä. Jokaisen vanhemman suomalaisen mielenpohjalla on muisto sodan aikaisesta ja sen jälkeisestä ahdistuksesta, epätietoisuudesta ja pelosta. Usko oli noissa tilanteissa koetteella. Suurimpien menetysten ja ahdistusten keskellä se saattoi sortuakin. Mutta silloinkin puolustaja, Pyhä Henki, auttoi ja kantoi, vaikkei itse jaksanut. Päivä kerrallaan selvittiin eteenpäin, aina tähän päivään saakka.”
Saarnan lopussa piispa Häkkinen kohdisti
sanan täpötäydelle
kirkkoväelle: ”Hyvät kirkkovieraat.
Tänään kaatuneitten muistopäivänä me
ajattelemme niitä, joiden elämä päättyi
sodassa. Voimme kiitollisina nähdä, että heidän
uhrinsa on antanut meille
vapaan isänmaan. Me saamme täällä vapaassa maassa
kokoontua yhteiseen
jumalanpalvelukseen rukoilemaan ja kiittämään sekä
pyytämään itsellemme ja
läheisillemme, isänmaallemme ja koko ihmiskunnalle Jumalan
siunausta.
Jeesuksen
testamentti avaa meille tänään rohkaisevan
näköalan tulevaisuuteen. Hänen seuraajansa
eivät ole vaikeimmassakaan tilanteessa yksin, vaan heillä on
auttaja,
puolustaja, Pyhä Henki. Samalla Jeesuksen testamentti antaa meille
tehtävän
olla hänen todistajansa. Se merkitsee elämistä Jumalaan
uskoen ja lähimmäistä
rakastaen.”
Sankarivainajien
siunaaminen hautausmaalla
Jumalanpalveluksen jälkeen saattoväki kokoontui kirkon ulkopuolella saattokulkueeksi. Sen kärjessä oli sotilaskunniavartio ja kielekkeinen valtiolippu, sotiemme veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lippulinna, papisto. Papiston jälkeen seurasi muu saattoväki. Kun saattokulkue saapui sankarihautausmaalle, oli siellä vastassa runsaslukuinen yleisö. Kutsuvieraiden joukossa oli lappeenrantalainen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt.
Kenttäpiispa Hannu
Niskanen johti siunaustoimituksen. Neljä
sotilaspappia ja kolme siviilipappia avusti vainajien
siunaamisessa. Hautaustilaisuuden
musiikista vastasi Ratsuväen perinnesoittokunta ja kuoro.
Kenttäpiispa
Niskanen toimitti siunaamisen ja sen yhteydessä hän siunauspuheessaan
puhui mm.
lunastajasta ja yhteenkuuluvuuden merkityksestä:
”Tänä vuonna on maassamme
muistettu monin tavoin talvisotamme tapahtumia. Tasan 70 vuotta sitten
tällä
paikalla siunattiin haudan lepoon suuri määrä tuon sodan
sankarivainajia. Myös
silloin puhuttiin lunastajasta, joka sanoo viimeisen sanan,
Vapahtajasta, joka
on voittanut kuoleman vallan ja avannut meille taivaan.
Siunauspuheessaan
sotarovasti, sittemmin kenttäpiispa Johannes Björklund totesi
myös näin: Kun
tulemme sankarihautojen äärelle, tunnemme yhteenkuuluvuutta
ja saamme uutta
innostusta uhrautuvaan rakkaudenpalveluun lähimmäisten ja
koko kansan hyväksi”,
kenttäpiispa Niskanen siteerasi talvisodassa toiminutta
sotarovasti
Björklundia.
Kenttäpiispan
siunauspuheen jälkeen pieniin, valkoisiin arkkuihin sijoitetut
vainajat
siunattiin. Kadetit kantoivat arkut hautaan, ja viimeisen laskun
jälkeen
yhteisen veljeshaudan päälle asetettiin havunoksin koristeltu
kansi.
Soittokunta soitti Porilaisten marssia ja kunniaosasto ampui soiton
aikana
kunnialaukaukset. Yhdistetyn kuoron esitettyä Heikki Klemetin Oi
kallis
Suomenmaa, puolustusministeri Jyri Häkämies siirtyi haudan
ääreen ja piti
muistopuheen.
Ministeri Häkämies
puhui uhrivalmiudesta ja uhrautuvaisuudesta: ”Viettäessämme tänään kaatuneitten
muistopäivää haluamme muistaa kaikkia
sodissamme menehtyneitä. Suurin osa heistä oli nuoria, joilla
oli koko elämä
edessään. Isänmaan edun niin vaatiessa he olivat
kuitenkin valmiit antamaan
kaikkensa. Sama uhrautuvuus näkyy koko veteraanisukupolvessa, kun
he sotiemme
jälkeen rakensivat isänmaamme sellaiseksi
hyvinvointivaltioksi kuin se tänä
päivänä on.”
Myöhemmin
puheessaan ministeri
kohdisti sanansa haudattuihin sotavainajiin: ”Olemme
tänään saattamassa
kotimaan haudan lepoon 40 suomalaista sankarivainajaa. Tämä
sankarihautaus on
järjestyksessään kolmastoista vuodesta 1993. Kaikkiaan 1
100 sankarivainajaa on
tuotu ja haudattu kotimaan sankarihautoihin vajaan 20 vuoden aikana.
Sotavainajien
muiston
vaalimisyhdistys on tehnyt merkittävää työtä
kadonneiden sankarivainajien löytämiseksi
ja tuomiseksi kotimaahan. Toinen merkittävä työ on ollut
rajantakaisten
sankarihautojen kunnostus ja Karjalaan jääneiden
sotavainajien muiston
vaaliminen. Tästä osoituksena on Äiti Karjala patsas
sankarihautausmaan
välittömässä läheisyydessä.”
Puolustusministeri
Häkämies päätti
puheensa sanoihin: ”Sankarihautajaisissa maksamme
tänään kunniavelkaa niille,
jotka antoivat kaikkensa. Tämä on meille
kunniatehtävä. Kaveria ei edelleenkään
jätetä.”
Muistopuheen jälkeen puolustusministeri laski haudalle, kahden juhlapukuisen kadetin kantaman, valtioneuvoston seppeleen. Ministerin jälkeen seppelien laskuvuorossa olivat: Puolustusvoimat, Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys, Kaatuneitten Omaisten Liitto, veteraanijärjestöt, Tammenlehvän Perinneliitto, vapaaehtoisetsijät, Lappeenrannan kaupunki, seurakunnat ja kansalaisjärjestöt.
Seppelepartiot veivät kaatuneitten muistopäivän erilliset seppeleet talvi- ja jatkosodan sekä Lapin sodan sankarivainajien muistomerkille, Karjalasta tuotujen tuntemattomien sankarivainajien muistomerkille sekä Äiti Karjala -muistomerkille.
Muistotilaisuus Maasotakoululla
Kutsuvieraat siirtyivät Maasotakoulun ruokalaan, jossa vietettiin muistotilaisuus ruokailuineen.
Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja hallitusneuvos Pekka Pitkänen piti kiitospuheen.
Puheenjohtaja Pitkänen kiitti kaikkia hautajaisvalmisteluihin osallistuneita ja sen jälkeen toi esille tehdyn työn merkityksen: ”Olemme näin talvisodan päättymisen 70. juhlavuotena jälleen kerran saaneet, niin kirkossa kuin sankarihaudalla, osoituksen siitä, että suomalaiset eivät ole unohtaneet aikanaan velvollisuutensa viimeiseen asti täyttäneitä sotilaitaan. Suurta tyydytystä tuntien katsomme tämän todistavan myös sitä, että valtiojohdon ylimmillä tasoilla arvostetaan sotavainajien muiston vaalimiseksi tehtävää työtä. Kuten niin monasti aikaisemminkin, täällä Lappeenrannassa on järjestelyistä kaupungin, kirkon ja sotilasviranomaisten yhteistoimin suoriuduttu jälleen erinomaisesti.”
Puheenjohtaja Pitkänen mainitsi sotavainajien muiston vaalimistyöstä: ”Entisen Neuvostoliiton alueelle ulottuvan suomalaisten sotavainajien muiston vaalimistyön perustana on yhteistyöstä toisen maailmansodan seurauksena Venäjällä kaatuneiden suomalaisten sotilaiden ja Suomessa kaatuneiden venäläisten sotilaiden muiston vaalimisessa vuonna 1992 Suomen ja Venäjän valtioiden kesken solmittu valtiosopimus. Muiston vaalimistyö on vuoden 1998 alusta alkaen ollut tuolloin perustetun Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen tehtävänä”.
”Rajantakaisilta entisiltä taistelukentiltä löydettyjen ja sittemmin henkilöllisyydeltään tunnistettujen sotilaiden sankarihautajaiset kotiseurakunnissaan ja valtaosin täällä Lappeenrannassa järjestetyt tuntemattomiksi jääneiden sotilaiden valtakunnalliset sankarihautajaiset ovat näkyvä ja koskettava osa sitä työtä, jota sotavainajien muiston vaalimiseksi on tehty 1990-luvun alkuvuosista lähtien. Jo talvisodan aikana noudatettua tapaa seuraten Veljeä ei jätetä, vaan kentälle jääneet pyritään edelleen saattamaan kotimaan multiin”.
Puheenjohtaja Pitkänen päätti muistotilaisuuspuheensa: ”Hyvät kuulijat. Äskettäin Tampereella vietetyn kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan tunnuksena olivat sanat Kuule tuhannet tarinat. Tänään sotatiensä lopullisesti päättänyt Simo Hanski, sen paremmin kuin hänen 39 tuntematonta kohtalotoveriaan eivät koskaan päässeet jälkipolville kertomaan omaa tarinaansa. Teemme ajatuksissamme kunniaa näille isänmaan puolesta kaikkensa antaneille miehille.”
Tilaisuus päättyi lounaaseen ja Lappeenrannan seudun Veteraanikuoron esittämään lauluun, Veteraanin iltahuuto. Aurinkoinen pilvipouta suosi juhlaliputettua Lappeenrantaa. Tilaisuus oli mieliin painuva ja sykähdyttävä. Kansakunnan muisti elää sotavainajissamme. Uhrin ansiosta lippu liehuu.
Matti Hara
Sankarihautajaiset 2008
Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Pitkänen kosketteli sankarihautajaisissa 18.5.2008 pitämässään puheessa Suomessa viime sotiemme aikana kaatuneitten huollossa noudatettuja toimintatapoja sekä rajan taakse jääneiden suomalaisten sotavainajien muiston vaalimistyötä, joka päästiin aloittamaan vasta vuonna 1990. Toiminta on suurelta osin perustunut vapaaehtoistyöhön. Siten esimerkiksi kentälle jääneiden etsintöihin on osallistunut lähes 250 vapaaehtoisetsijää.
Sankarihautajaiset
2004
Kaatuneitten
muistopäivänä, 16.5.2004, haudattiin
Lappeenrannassa 44 sankarivainajan maalliset
jäänteet. Haudalle laskettiin valtioneuvoston ja
monien järjestöjen seppeleet. Myös
Venäjän suurlähetystö kunnioitti
tilaisuutta muistoseppeleellä.
Muistosanoissaan
sankarihautausmaalla pääministeri Matti Vanhanen
lausui muun muassa:
"Tänään olemme saattaneet haudan lepoon 46
tunnistamatta jääneen sotilaan maalliset
jäänteet. Monet löytöpaikat ovat
tuttuja talvi- ja jatkosodan suurten taisteluiden historiasta: Kollaa,
Summa, Kuuterselkä, Tali-Ihantala. Tämä
päivä jää varmasti meidän
kaikkien mieliin muistutuksena siitä, miten kalliilla hinnalla
isänmaan itsenäisyys ja vapaus on lunastettu.
Valtioneuvoston puolesta haluan kiittää Sotavainajien
muiston vaalimisyhdistystä,
joka on opetusministeriön jälkeen ja sen
valtuuttamana vuodesta 1998
vastannut sotavainajien etsintätyöstä
luovutetulla alueella. Erityisen
kiitokset ansaitsevat vapaaehtoiset, jotka ovat tehneet varsinaiset
etsintätyöt.
Huomattakoon, että etsintöihin on osallistunut
myös paikallisia
asukkaita, ja myös Venäjän
sotilasviranomaiset ovat auttaneet
etsinnöissä."
