| |
|||||||||
|
Hautaus |
|||||||||
![]() |
|||||||||
| Hautaus | |||||||||
|
Etsinnöissä löydetyt ja henkilöllisyydeltään tunnistetut sankarivainajat on haudattu pääsääntöisesti kotiseurakuntiensa sankarihautausmaille tai sukuhautoihin. Tuntemattomiksi jääneet vainajat on haudattu Lappeenrannan, Joensuun ja Kajaanin sankarihautausmaihin. Lappeenrantaan on haudattu seitsemässä eri sankarihautajaistilaisuudessa yhteensä 632 tuntematonta, Joensuussa kahdessa tilaisuudessa yhteensä 84 vainajaa ja Kajaanissa kerran 34 vainajaa. Toistaiseksi viimeiset valtakunnalliset sankarihautajaiset järjestettiin Kaatuneitten muistopäivänä 16.5.2010 Lappeenrannassa. Veljeshautaan siunattiin tuolloin 40 sankarivainajaa. Vuonna 2009 haudattiin 18 eri paikkakunnalle kaikkiaan 19 henkilöllisyydeltään tunnistettua sankarivainajaa. Useissa
sotaa käyneissä maissa on hyväksytty sodassa kaatuneiden
hautaaminen taistelupaikkojen läheisyyteen, kunnian kentille.
Suomessa on kuitenkin johtavana periaatteena ollut, että
sankarivainajat pyritään hautaamaan kotikuntiensa multiin.
Aina tämä kuitenkaan ei ollut mahdollista, josta syystä
sotatoimialueelle jouduttiin perustamaan kenttähautausmaita. Kenttä- ja sankarihautausmaiden
muistomerkkejä |
|||||||||
![]() |
|||||||||
Sankarihautajaiset Lappeenrannassa 16.5.2004 |
|||||||||